Etelä-Kuusamon Erämiehet r.y.

Seuraava kirjoitus on  Erätuvan mökkikirjaan Jari Niemelän kirjoittama tarina. Se on tässä julkaistu hänen luvallaan (kursivoidut nimet muokattuja).

Piilossa

Elettiin marraskuun loppupuolta, syksyllä 2006. Porukka oli kaatanut suuren osan lupahirvistään. Muutama kuitenkin vielä juoksi, hengissä.

Oli lauantaipäivä. Lunta maassa reilu 10 senttiä. Sitähän oli aiemmin satanut oikein enemmänkin, mutta kelit olivat muuttuneet vetisiksi ja lumenpinta oli huventunut. Vihtaniemessä oli tieto hirvistä. Isojälkisiä, sanoivat.

Tehtiin suunnitelmat. Passit ympärille ja koiramies jäljelle. Lähdettiin pyytämään. Aikansa perästä koira aloitti haukun. Se kuului välillä selvästi, välistä hyvinkin epäselvästi. Ammuntaa ei alkanut kuulumaan. Passimiehet olivat istuneet jo useamman tunnin, alkoi tulla hämärää.

Lopulta kuului laukaus, jostain niemen keskivaiheilta. Vain yksi laukaus. Tuuli vain humahteli. Muuta ei kuulunut. Kului jotain 4 -5 minuuttia. Taas ammuttiin. Useita laukauksia. Hiljaisuus laskeutui taas metsään. Hetken kuluttua tuli tieto, että hirvi on nurin. Kerättiin romppeet ja käveltiin autoille.

Ammuntapaikalla totuus oli kuitenkin tarua ihmeellisempi. Erhoo oli  hirven kaataja, näin kerrottiin. Emkoo oli kyllä osallisena murhaan, sillä hän oli ampunut ensimmäisen torpeedon, mutta hirvi olikin sitkeähenkistä sorttia. Hirvi oli kyllä sortunut Emkoon ammunnanjälkeen turvalleen mutta kampeutunut ylös jatkamaan vaellustansa. Oli kuitenkin jättänyt käyntikortiksi sarvenpuolikkaan Emkoon repunläpän alle. Olikohan hirven puolelta annetusta "lunnas-sarvesta"?

 Emkoohan riipaisi jäljille ja hirvi vain laittoi isompaa pykälää silmään. Aikansa kuluttua Emkoo soitteli Erhoolle ja kertoili tuoreimmat. Vikoi seuraavansa hirveä. Erhoo tietenkin kyseli mitä oli ammuttu ja minne hirvi menee. Kesken puhelun Emkoo kuulee puhelimesta Erhoon lopettavan puhumisen ja puhelimesta kuuluu vai juoksuaskelten ääniä. Sen jälkeen alkoi ammunta.

Hirvi oli tehnyt lenkillänsä U-käännöksen ja palasi takaisin passiketjuun, päinvastaisesta suunnasta. Erhoo nakkasi puhelimen mättäälle kun huomasi hirven tulevan. Emkoo kuunteli ammuntaa suorassa lähetyksessä.

No, hirvihän koki sankarikuoleman. Erhoo ryhtyi pakollisiin toimenpiteisiin, jotka tällaisissa tapauksissa aina tapahtuneesta seuraa, elikkä hän alkoi suolistushommiin. Tutkaili siinä ensin hirveä. Iso, isohan se oli. Sarvia vain ei näkynyt missään. Pääkopassa vain veriset sarvien paikat. Siis ne olivat vasta pudonneet, mutta missä vaiheessa?

Emkoon ollessa jäljittämässä hirveä, ennen Erhoon ammuntaa, oli hänen passipaikalle tullut Empee. Kovasti oli ollut huolissaan Emkoon kohtalosta. Merkit huoleen olivat kyllä kiistattomat: Passipaikalla oli vain Emkoon reppu ja sen päällä 9-piikkinen lapiosarvi.

Metsästäjiä alkoi kokoontua Erhoon hirvenkaadolle. Siellä alettiin sitten tilannetta setviä. Emkoo oli vakaasti sitä mieltä, että uroshirvi tuli hänen eteensä ja sillä oli päässään asiaankuukuvat kaksi sarvea.Toinen jäi ammunnan jälkeen maahan, josta Emkoo nosti sen repun päälle, karauttaen itse hirven jäljille.

No, sehän tuli pimeä sinäkin iltana. Niinhän se tahtoo yleensä illalla käydä, ei siinä mitään. Toista sarvea ei sille päivälle löytynyt.

Seuraavana aamuna olin majan uuniin tulta virittelemässä, hyvissä ajoin ennen sovittua kokoontumisaikaa. Erhoo saapui majalle kotoaan täydessä varustuksessa. Uhkaili lähtevänsä päivän valjettua taas sarven etsintään. "Lumi maassa, eikä uutta ollut satanut, pikemminkin vähentynyt. Kyllähän se jäljen päästä löytyy", mies vikoi. Ja lähti kanssa.

Me muut jatkettiin metsästystä. Tultiin puolenpäivän huitteissa kahvinkeittoon majalle. Erhoo oli majallaolijoiden mukaan palannut "sarvimatkaltaan", ilman sarvea. Hän oli lähtenyt kotiin vaihtamaan kamppeita. Oli uhkoillut sarven vielä löytyvän. Seuraavalla viikolla Erhoo oli käynyt useita "sarvireissuja". Kulkenut hirven jäljet avustajansa kera, kehuivat ulkoilleensa. Mutta ei löytynyt sarvea.

Metsästys oli loppunut edelliseen viikonloppuun. Pidettiin parit peijaiset, maja laitettiin talviteloilleen ja talvi laskeutui maisemien ylle.

Tämä tarina tuntuisi olevan nyt lopussansa. Mutta asiat saavat joskus yllättäviä käänteitä. Niinkuin tämäkin juttu.

Saapui syksy 2007, syyskuun loppupuoli. Kokoonnuttiin pitämään hirvipalaveria ennen jahdin alkua. Siinä majan pihalla töristessä Empee loihe lausumaan, että hän löysi viime pyhänä hirven lapiosarven metsästä, Pitkästäperästä. Oli ollut nätisti ison mättään päällä, 9-piikkinen sarvi. No, tämähän aiheutti kohahduksen "yleisössä". Kuulosti epäilyttävästi kadonneelta puolikkaalta.

Erhoon saapuessa pihaan Empee kysyi oliko hänellä hukkunut jotain tärkeää Vihtaniemen suunnalle? Sitä en tiedä vaihtoiko sarvenpuolikas omistajaa prosenttipitoisella nesteellä vai muulla tavoin. Erhoo kuitenkin seuraavana pyhänä sai kauan etsimänsä, Pitkäperässä talven yli olleen sarven, "piilosarven".